Unelta maailma tuntuu toisinaan,
   vaikkei sitä saisikaan kiinni.

Siis tunteakseen täytyy tarttua,
      ottaa käsiinsä
      jotakin, ojentautua,
      kurottautua kohti olevaa.

Siellä se on, kuin
   vesiputous, jolle pienet
   metalliset pisarat
   kilisevät sormenpäiden
   soittimia pitkin,

....

ihminen helisee, ei ääni yksin,
ihmisen kädet soivat, eivät kädet yksin,
ihmisten ajatukset soivat, eivät
yhdet ajatukset koskaan yksin.

Vaikka yhdeltä unelta maailma tuntuu
toisinaan, vaikkei siitä saisikaan
koskaan kiinni, niin tunteakseen sen
täytyy tarttua, ottaa käsiinsä jotakin,
kurottautua kohti, toista, olevaa.

.... --

Kirkas puusto on merta vasten.

Yöllä taivas saa olla meri, merkki
siitä että katseelle riittää horisonttia,
jotakin aavaa jota kohti avartua.

Ja entä meren tumma kohta, se
pisteiden kuohu joka jää aaltojen
sävyiksi, tarttuu lakanan poimuiksi?

Lakanalle laskostetaan vuoteenmuodot,
merelliset kohoumat, joita keho
vyöryttää huokauksillaan sinisestä,
ja sieltä sinisestä syntyy meren

tumma kohta, se on yhtä
kuin sielu; kun sitä katsoo kauan,
se alkaa kaiken hengen
             uneliaasta hiljaa heijastaa ...