Joki menee kaikkialle. Vaikka se veisi pois
kaiken, siinä voi peseytyä. Vasta peseydyttään,
kun suuri lämmin on pyyhkiytynyt pois,
voi käsittää miten hyvältä tuntuu hengittää.

Vasta kun on upottanut kasvonsa niin syvälle
uneliaaseen syvyyteen,
että ei enää kuule, ei enää tunne sitä otetta
jota tuo toinen antoi. Vasta sitten voi
pintaantua, olla.

Hengityksen pyrähdys on käydä syvällä
ja tulla rantaan. Kuulla lasten, jonkin
lapsuuden ääni jostain lähistöltä, ja ajatella
että se on kutsu johon voi aina vastata.

Vain hellyys jää pinnan alle, vain lopulta
hellyys.