Kaksitoista kellonlyömää yli yön.

Minä kysyn mistä aamu alkaa,
eikä vastausta kuulu, ainakaan kellolta.

Sinäkin etsit vain peittoa korville
ettei kysymystä tarvitsisi etsiä.

Oma mielensä on ihmisen lohkare,
outo vuori siitä kun se kasvaa.

Outo siitä, että kun sen ylittää,
niin se on pieni; hyvin mitätön.

'Tuolla toisen taivaanrannassa
on hyvä vuori, parempi,
sen ylitän hyppäämällä omaltani'

Ja samalla yö rohkaistuneena
ottaa askeleen lähemmäs,
tarttuu aikaa käsistä,
ja ihminen jää siihen välimatkalle.