Mutta onneksi ei jää yhtäkään sekuntia
siitä vuosikymmenien mittaisesta kipeästä
johon päivä toisensa jälkeen tietoisuuteni minut toi.
Olen lopen väsynyt elämääni. Sen latteaan tuskaan.
Johon saa helpotusta vain lattealla ilolla.
Siitä on jäänyt jäljelle muutama rivi. Olkaa onnelliset
ettei kenellekään jää samaa määrää päivieni sisältöä!
Olen väsynyt pyörittämään tätä itseyteni arpapeliä
jossa aina itse menetän oman pienen voittoni.
Olen väsynyt olemaan kuulumaton ja näkymätön
samat viisi seinää viikossa kaikki vuodet tulevaisuuteen
Olen väsynyt olemaan peloissani itseni takia,
ja väsynyt sen pelon takaiseen ikuiseen toivoon.
Väsynyt pistämään tikkua ristiin sieluni verran
kun siitä ei kenenkään keho elvy toimimaan
Väsynyt toistamaan runoilla totuutta
kun kaikki tahtovat vain peilistä hiljaisen valheen
Väsynyt pyörtämään puheitani onnen mahdollisuudesta.
Väsynyt myöntämään että vihamieheni olivat sittenkin oikeassa.
Sinun olisi pitänyt lähteä kun olit kaunis ja järjissäsi.
Nyt ei ole kenelläkään enää kauneutta antaa.
Muistojen kummitukset etsivät sinun harhoistasi kotia hengittää.
Vain pelko sinussa enää tekee mahdottoman todeksi.
Millä ihmeellä olet elänyt näinkin pitkään?
Vain ihmeistä pienimmällä;
sillä että hetken oli joku toinen. Et sinä.
