maanantai 11. heinäkuuta 2016

En tiedä miksi olen täällä,
mikä tämä onkaan; maailma, ehkä.

Onhan koneita täällä, riittävästi
maailman perustusten pitämiseksi.

Ne voivat olla olemassa vielä, kun
me olemme lopulta heränneet,
mutta olimmeko me olemassa
lainkaan tässä unessa?

Ei kuitenkaan ole juuri muuta,
ei puun juurella ole muuta
kuin toivoa, sitä pientä tunnetta
joka valtaa mielen ennen unta.

Aina lapsen kasvot ovat
painautuneet vasten toista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti