Sana yhä ylevöittää meitä kohti valoa, kuinka
se hehkuukaan ääneti tuossa kasvoillamme.
Miten kaikki palaa pois ja jäljelle jää valkeus;
pinnalle hiiltyy kaikki paitsi totuuden mustuus,

Sanat tuovat meidät silti tänne, sanat kertovat
että uni jota elimme oli se kaikista todellisin;
emme ole täysin unohtaneet, metsän ytimessä
liikkuivat hämäräiset jotka eivät tiedä unta,

kerran aloimme heitä kuunnella, taipuivat liekissä
joka loisti meidän tultamme vasten, me loimme
kirkkaampia valoja joilla nähdä varjoon saakka,
mutta kirkkauden myötä varjo syveni, sai kasvot,

pelkäsimme jatkaa, mutta yhä edemmäs oli silti
lähdettävä, ylemmäs vuorelle rakennettava tähtitorni
nähdäksemme paremmin miten meille kuiskailtiin,
miten hämärästä meille aamun laulua lausuttiin.