Näissä toivottomissa tiloissa näen usein ihmisten takertuvan menneisyyteen nostalgian muodossa, tai sitten tulevaisuuteen toisenlaisen fantasian muodossa. Kärjistettyinä, politisoituessaan, nuo ajattelun muodot saavuttavat mitä erikoisempia ryhmääntymisen tiloja. Siinä mielessä tämä nykyhetkemme kriisi on ihmisen merkitysten kriisi; Jollakin tavalla internet ja sosiaalinen media samalla luo siitä merkityskriisistä kaoottisempaa kuin kykenemme kestämään; Voimakas poliittinen vaikuttaminen on aina vaatinut sitä, että löytyy tarpeeksi suurta yhtenäistä koheesiota. Tässä hetkessä sitä vain ei ole olemassa, koska:

1) Elämäntapakeskeinen kulutusajattelu romahduttaa jatkuvalla syötöllä voimakkaiden ideologisten rakenteiden kehittymistä.

2) Elintasomme ei länsimaissa myöskään ole saavuttanut riittävää suhteellista köyhyyttä, että ihmiset todella kokisivat olevansa kurjuudessa. Ehkä ongelma siis onkin jonkinlaisessa keskiluokan banalisoitumisessa; että maailmaan leviää porukka ihmisiä, jotka vain ovat tyytyväisiä asioidensa tilaan. Tyytyväisiä kuluttamaan.

Ehkä marxilaisuus ei vain kykene vastaamaan tähän ongelmaan riittävästi. Ehkä länsimaisten ihmisten elämään ei voi enää vaikuttaa ajattelulla, joka pohjaa tuntonsa suoranaiseen sortoon. Tämä sorron ja tyhjyyden muoto on jotain uudenkaltaista; se on usein yltäkylläyden köyhyyttä.

Selvää kuitenkin on, että merkityskriiseihin edelleen vastataan jotenkin vanhalla tavalla: Organisoitumalla ryhmiin, joiden käytännön elämä on sidottua suoraan siihen mihin uskotaan. Määritteistä voidaan kai kiistellä.

Voiko kulutusyhteiskunnasta löytyä tällaista voimaa suuremman politiikan muuttamiseksi? Asia näyttää vähintäänkin epäselvältä tässä vaiheessa. Kenties elämme taas kierrettä, jossa valta tuhoaa ja rakkaus pelastaa tuhon jälkeen.

Mutta onko juuri kuluttamisessa sitten nähtävissä portti tulevaisuuteen, kuten Timothy Morton toivoo? Mortonin ajattelu on uudenkaltaista pelottavuudessaan; entä jos meidän täytyy turvata siihen jota eniten inhoamme? Siltikin, kuluttamismaailma sellaisenaan riittää tuskin kattamaan kaikkea.

Entä ne ihmiset, joiden kuluttamisen mahdollisuudet ovat pienet? Jos he eivät halua kuluttaa? Jos eivät suoranaisesti kykene siihen tai halua kyetä? Myötäilen Mortonia hänen viattomuudessaan, siltikin.

Hölderlinin pohdinta oli siinä, että suurimman hädän sisällä on pelastuksen potentiaali.