Minä lakkasin ajattelemasta, mutta suru vain tiivistyi siitä.

                        Surun tiiviys sulki oven,
                        tukahtuneena nukahdin.

 Pudotin itseni pois korvan kautta kun uneksin,
 miten se olikin sininen marmorikuula, joka olin ollut,
               mutta tässä unessa ei kukaan halunnut leikkiä,
             
              Minun täytyi ottaa itseni kädelleni,
                        nostaa ylös, muistaa että heräsin,
                        ja miten olin yhä pienenä tässä.