Kuollen minä pidän kieltä elossa,
 että minun kehoni laskeutuu tähän
 alhaiseen pintaan, jolta vihreä pieninä

  noroina kohoaa ylöspäin,

 päivä kerrallaan

 katson maata aivan tarkkaan

 maasta ja auringonvalosta
           tunnen,
            lämpimästä,
           että Siellä on siemen
            joka ei olevasta häviä
                   
  kun minä laskeudun näin, alas, aivan maahan saakka
         ja annan kaiken hengitykseni kadota, Sinne
         missä liekistä on vielä tummuus jäljellä
         ja puhallan itseni pois, toivoen
että siitä sinun sisimpäsi sinua tietämättä elpyy