Yritin päästä takaisin,
mutta tie edessäni kiertyi
teki mutkan, poikkesi
     suoralta syvyyteen,

ja minä seurasin sitä,
seurasin sen ihmeellistä
viettelevää liikettä, sillä
sen sisustasta saattaisin
kenties löytää itseni,
lahjan jonka etsimiseen
alunperinkin olin alkanut

se tie kulki, eespäin, taapäin,
sen tahdolla ei ollut rajoja,
yht'äkkiä se oli käärmeinen
hirveän valtava ja riuhtova,

ja taas toisena hetkenä,
lepäsi käteni alla lauhan
läpijuosseen ratsun lailla

minä silitin sen harjaa
hellällä kädelläni pitkään
kuuntelin kun se kuiskasi
miten koti ei olisi kaukana,

siitä kaikesta on pitkä hetki,
mutta edelleen nuo sadut
toistuvat rakkauksien lailla,

silti suren sitä miten pitkä
          matka tämä on silti,
ja miten minä olen muuttunut,

miten minun käteni eivät
enää tartu valkeaan harjaan
sen kaukaisen lapsen lailla,

en tarkkaan muista sitä,
mikä oli lahja jonka halusin,
mikä oli se manner
jonka äärelle matkani aloitin

Muistan vain tien, tämän
erään joka edessäni kiertyi,
teki mutkan, poikkesi
       suoralta syvyyteen
haluanko enää sen päätteeksi
muuta paitsi luopua,
itsestäni päästä edelleen,
aina takaisin ...