Surullinen pitkä aika elää.

Kun elämän kuuluisi nousta,
ja se vain lankeaa, jättää
pitkät liikkeensä seuraavaankin
valkeaan pilvenliikkeeseen.

Siellä on surullista istua,
pilven reunalla, kun jalat ovat
märät kaikesta maallisesta ...

sehän on aina lapsi jokaistuu pilven reunalla
tai sitten hän istuu merellä,
ja kastaa jalkansa
ensimmäistä kertaa siihen,
kesäiseen yhteyteen.

Keitä me sitten olisimme,jos emme lapsia lainkaan?

    Ehkä emme voi
    edes tästä ylittyä,

    jättää lapsuutta
    muuksi kuin
    yksinäisyydeksi.