Politiikkaa,
ei-politiikkaa.

Nyt ymmärrykseeni tuli
leikkausten suuruus,
nyt minun pitäisi surra
menetettyä lapsuutta

Kuinka monen muun
lapsuus katoaa,
sitä on vaikea sanoa

sillä ajatuksia emme
juuri koskaan havaitse,
näemme vain hetken
häivähdyksiä,

ihmisiä makaamassa
 hyljättyinä itseensä,
muita jotka eivät ole
 koskaan itsemme

Näkymätön ei vain ole
 useinkaan olematonta,
ei, usein näkymättömin
 on kaikista voimakkainta

itseensä käpertyvää tunnetta,
 polttavaa kuin viha,
vihaksi poltteessaan muuttuvaa,
 miksi sitä pitää lietsoa?

Emmekö osaa pidellä
 tulta enää käsissä,
pääsikö se vapauteen
 kun tuuli puhalsi?

Vastauksena kaukainen
koneellinen humina
 etenee ikkunasta päähän,

         koneet, mekaaniset parrut
          pitelevät ihmistä pystyssä
         mutta puut pysyvät silti
          aivan itsestään itsessään

Metsä ei voi polttaa itseään.

Kuinka kauan tuokin koivu 
 on ollut tuossa 
kantamassa omaa hehkuaan?

Olenko minä koskaan
edes kantanut itseäni?

Niinkö paljon rakastan,
                       sittenkin?