Joskus toivon, että se päättyisi ikuisesti.

Ettei silmissä olisi toivoa jatkuvasta
alusta, asfaltin harmaus estäisi
käsien rikkauksia kaivavan liikkeen.

Nyt ei ole mitään mitä pidellä.
Harmaa kivi, jota nokkivat linnut,
ja jota sinun nimisesi henki aurinkoi,

Pitelen sitä takin povitaskussa, isäni,
miten kaunis ja sileä se on, maamme,
kauttaaltaan onneksemme tehty,

olkoon sitten valoa, minä pyhitän sen.
Minä kuljen lakkaamatta eteenpäin,
Toivon että se päättyisi ikuisesti.