Olen tulivuori,
minua ei kovinkaan moni
uskalla kulkea
aivan loppuun saakka,

Pimeän uhatessa kivikuoreni alta.

Siellä on hämärää paljon, kiven alla.

Hämärää laavaisaa tulen keskellä.

Et sinä tiedä milloin minä purkaudun,
et vaikka tavaisit kaikkia kohtia minusta.
Et löytäisi halkeamia jotka vastaisivat
juuri oikeaan rakkauteen,

         sillä ei minussa ole sellaista haavaa
         että se tuottaisi oikeanlaista tuskaa.

         Minussa on vain lohkoja,
                                     kätköjä,
                                     lovia,
                                     kaaria,
                                     holveja,

         mutta ei yhtä ainokaista oikeaa nimeä.

En minä osaa vastata oikealla hetkellä,
                   mökötän pitkään ja jyrisen,

      samalla kun kauriit järsivät ruohoa
      minun kylmiksi käyneillä kyljilläni

      mitään sen kummempaa tietämättä,
      asiat vain ovat minun ylläni

     samalla tavoin sinäkin tiedät
     että milloin minä vain olen hiljaa

     samalla tavoin sinäkin herkkänä
     värjöttelet varjossani
     ja minä tiedän tarkalleen
     sen vuosituhannen, lyhyen
     pitkän hetken, jolloin
     käsilläni on hetken aikaa
     koskettaa sinun kasvojasi.