Se oli rakkautta ensi silmäyksellä, mutta aina jämerämmin kaikki peittyy
tuohon näkemisen kokemukseen, että sinulla on tuollaiset silmät,
tuollaiset kasvot, että sinulla on tuo kasvojesi tapa käsitellä merkillisyyttä,
vähän kuin pyytäisit perhosta kultaisella oksankärjellä, tunteaksesi

tunteaksesi miltä siivet tuntuvat lentää mutta menetys ei kestä lentokykyä, se
jää aina maanpinnalle kuin lapsi lelunsa kanssa, tuon tikun, tuon kipeäksi käyneen
harmaan kanssa joka tottelee hänen jokaista tahtoaan, tottelee kaikkea
muttei putoa takaisin maahan, sillä putoaminen jaloilleen olisi todellisuuden tuska.

Siksi me kuljemme erillämme tällä lentokoneiden täyttämällä pilvisellä asfaltilla,
harhaillen otamme matkaliput tiskiltä, laukku kädessämme, hameet ja housut
pakattuina, että siellä perillä olisi joku joka ottaa lennosta vastaan ja toteaa miten
kaunis sinäsi sinä on minun päälläni, miten kauniisti nuo kengät kuvastavatkaan minua,

mutta siitä pelosta, joka tulee tuon filmirullan purkaantuessa, sen välkkeeseen
ennustettuina emme uskalla koskaan lähteä liikkeelle, vaan jäämme terminaaliin
alastomina istumaan hämärissä toistemme vierellä, käsi käden vierellä vuodet vierien
mielessämme istuen tunnustellen sitä lämmintä pintaa joka on silmiemme takana,

vain nämä kädet kasvoillamme näemme elämän.