Yrittäen he kokevat tulleensa elämään, jota
ei ole, se on juurtunut kiinni jo, menetetty
meiltä varhaisempien toimesta,
iskivät kirveensä liian syvään, näethän miten
tunnethan sen
kauttaaltaan
omassa kehossasi
on suoranainen helvetti elää näin
tietoisena tässä ajan haavassa
jos jotain toivon, niin kiveä joka halkaisisi
kirveen taikka kuilun
että sinä olisit kivi joka estää haavan!
mutta eheytyksen sijaa ei meillä ole, muuta,
kuin toivon ohkainen kangas
sateisella arkulla luovutuksena siitä,
että harmauden ja viileän
sisältä
ei tulisi enää uutta ilman isää
että kaiken sen luovotuksen jälkeen
kohtaisimme antaumuksen,
olisimme jälleen vanhempiemme kesken
ja he osaisivat katsella meitä,
katsoa meinä, pieninä
ja he eivät olisi muuta kuin toisten lapsia
lapset toisten sisaria
sisarukset samoin kiertäen
tässä kehässä, kädet erillään
mutta sormistaan kiinni, kuut, maat,
auringot -- öineen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti