Saunassa kierteilee usva, minun pääni
on siinä, itsekseen, hengittää korvista ulos
savuaa. Se on kai tulta.
Oli. Kekäleiden napsuntaa
hiekkatiellä,
poissa tästä hämärästä.
Miksi me olemme täällä,
tällä matkalla
tässä pimeässä jossa
valo leikkaa yötä
Isä?
Edelleen
Täällä on kylmää ja olen itsekseni, tuuli
pudistaa pienestä takista pisarat.
Edelleen
aina aina.
Miksi me olemme täällä, isä?
En koskaan näe kasvojasi täältä
hämärästä josta istun,
mihin sinä menin
mihin minä menit
miksi, Isä?
Oven narahdusten alta kuulen sinun askeleesi.
Varjossani tuntuu jotain samalla tavalla hoippuvaa.
Minä pelkään sitä että sinä tulisit.
Sinun pelkosi elää niin syvällä minussa, katso nyt
noita puita minusta,
katso niitä nyt
Edelleen sinä käsket, vaikka minä tahdon pyytää.
Kävelen peloissani ulos
missä yksinäisyys avartuu,
ja kaikkein pienimmätkin eleet
ovat aivan paljaat
mutta tukevat.
Askeleet.
Hiekalle on piirretty kuvia, minun jalkani ovat hiekassa,
minä piirrän hiekkaan kuvaa
jossa sydämen sisällä on isän nimi,
olen kovin pieni siinä kuvassa,
ja kaikki tarttuu minuun ja nostaa minut ylös.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti