Aika tapahtuu aina sinun ja minun välilläni. Etten minä ehtisi muka matkaasi, ainahan kuljetat sekuntien verran minua mukana vaikket sitä tiedä. Sekuntit ovat siitä erikoinen painoarvo, että niitä kertyy hälvenemiseksi; että kun niitä on paljon niin ihminen on lähes kadonnut. Erikoisinta kuitenkin tuo, miten se silti tapahtuu tässä välillämme, ettei se meitä hävittäessään lainkaan kadota meitä vaan ainoastaan luo aavemaisemmaksi sen, minkä häilähdys oli joskus niin totaalia ja täydellistä kaikessa sananmukaisuudessa. Ajan täydellisen sivellyt kohdat avartuvat siis ja muuttuvat lasiseinämäksi.

Siksi minä usein ajattelen sinua nukahtaessani, että siltä kohtaa minusta ehtisit nähdä lävitse.
 Että elämä voi jatkua sillä tavoin kuin aika tapahtuu meidän välillämme.

Vaikkei se olisikaan ikuista, minä kuljetan sinua sekuntien verran mukanani vaikket sitä tiedä. Sinä kerryt minuun hälventyen, että kun sinua on paljon niin olet lähes kadonnut. Erikoisinta siltikin se, ettei aika sinun kadotessasi siltikään lakkaa, vaan ainoastaan ottaa uuden muodon, luo konkreettiseksi sen mikä kaiken aikaa on ollut yhdessä häivähdyksessä. Sinun olomuotosi siis katoaa ja lopulta kaikki mitä on jäljellä on avaruus, se jonka halki usein ajattelin sinut nukahtaessani. Siltä kohdalta meistä lopulta nähdään lävitse. Sillä tavoin elämä jatkuu vaikkei se olisikaan ikuista.