Eurooppaa ei ole. Ei koskaan ollutkaan.
Minä lähdin --- autojen välkkeessä kuuluu
kauniina edelleen, taustalla, tuulen
puistelema metsä. Joki solisee tietämättömiin
tien alla. Näitä aistimuksia kokiessani havaitsen
lopulta päätyneeni kaupungin rajalle.
Olin täällä kerran ennenkin, lapsena,
ihmettelin ihmisen suuruutta. Nyt rajalla
puut jälleenrakentavat itseään halkeamiin.
Muuta ymmärrettävää ei enää ole,
Alastomuus varjelee minua hetken
itseydeltäni. Pimeä varjelee minua näkyvältä.
Rakkaus yhdistää paljon tästä kaikesta,
mutta senkin on siksi päätyttävä.
Maailmaa ei koskaan ollutkaan. Näin eräs lapsi
kuvitteli, joen varrella, kauan sitten näin hänet.
On kasvoja tien vierellä, on autojen välkettä,
on metsä. Mutta Hän ei ole enää yksikään
meistä, vain kerran hän oli jokainen.