Pullonpohjalasit nenällä ja labratakki päällä runoileva partamies aloittaa: 

Hyvät naiset ja herrat,

Että ja koska yritämme kertoa toisillemme olevamme ihmisiä, ei meistä useinkaan jää monta aavistusta jäljelle siihen mitä ovat monet toiset, joiden ihmisyys on kovin rajattua. Että he ovat lehtisyyttä tai kivisyyttä enemmän kuin mitä ihminen osaa tietää.

Miten ihmisen tiedollisuus voisi siis rajautumisessaan ulottua kiviseen puheeseen? Tuskin mitenkään, episteeminen pimeys on totaalia, sen digitaalinen nolla vain on nolla ylivoimaisen tarkasti piirrettynä, samalla kun taiteen analoginen nolla kaartuu pehmeän pumpulisesti yhteyteen ykkösen kanssa.

Jollakin tavalla voimme aina vain kaartaa ykkösestä nollaan, siis muuntaa noiden symbolien merkitystä muuntamalla niiden välisiä tiloja.

Analoginen pohdinta, luovuus, siis kykenee tuollaiseen elohopealliseen liikkeeseen?

"Palturia, haihattelua, typeryyttä."; kuuluu vastaus tyhjästä salista.

Antakaa minulle anteeksi, mutta kyllä analogia, siis vertauksellisempi ymmärrys lienee ainakin keino puhua paremmin siitä, mikä tuhoutuu, jos tuhoutuminen on maailmanlaajuisena prosessina käynnissä. Pessimismiin ja kyynisyyteen vaipuminen on ainakin kohtuullisen turhaa ja väsyttävää. Jos me voimme vain janota, jos olemme suorastaan kohtalonomaisesti pakotettuja janoamaan omaa tuhoamme, niin miksi emme siis suuntaudu sitä kohtaan olemassaolomme täysinäisissä väreissä?

Miksi emme sukella analogian mereen kaikella teknologisen upealla älyllämme? Miksi emme uppoudu digikuvillamme syvänsinisen meren hämärään?

Laineet liplattavat tyhjinä tämän keskeneräisen esseen rannoilla.

Yllättäen, tässä mielessä kaikella luovalla työllä on paljon opittavaa kapitalistisen elämäntavan värikukkeudelta. (Syvä huokaus) Voidaan kai ajatella, että tässä vaiheessa on luovutettu peli aivan liian helpolla; että ollaan annettu markettimaailman itää liian pitkään yksittäisillä siemenillä, ja tulokseksi on tullut loputtomia värejä, kyllä, mutta kasvu on silti kitukasvuista. En puhu tässä kapitalistisen elämäntavan kiihdyttämisen puolesta, vaan kapitalismin räjäyttämisestä sisältäpäin, sen subvertointia...

Sitä, että luontoutetaan markkinat, eikä markkinoida luontoa.

(pahastunutta kohinaa)

 "Sinä puhut vain tautologioita, buu!"

Tomaatteja väistellen, puhuja horjuu lavalla.

Missä on kiihdyttämisen ja subvertoinnin ero? Onko narri vain hyödyllinen narri? Mitä muuta esim. Zizek tekee? Onko vitsikkyys sittenkin ihmisen paras ominaisuus, jotakin mitä luonto vain ei voi toisintaa millään muulla eläinlajilla? Kaikki muut eläimet kärsivät ja tappavat, mutta me nauramme kärsiessämme ja tappaessamme.

"Itkemme myös..."
Hiljaa siellä takarivissä! Tämän piti olla valoisaa puhetta, eikä sairaiden mielten panettelua. Ja te, te kaikki, olette sairaita.
 
"Analoginen puhe on jotakin sellaista, joka ymmärtää olevaisessa olevan paljon puhetta, jota ei voi suoraan kääntää. Analoginen puhe ei heitä kukan päälle nollan ja ykkösen tummaa printtipaperia, ei pelkästään, vaan osaa antaa rajojen täyttyä kaikilla väreillä."

"Kyllä, me olemmekin yht'äkkiä lähes yhtä pientä kuin kaikki muukin on aina ollut; että jos asiat ovat täysiä, niin ne ovat täysin rajallisia, eikä mikään muu kuin sateenkaarellinen runous voi niitä kuvantaa."

"Tämä on kesäpäivän kokemukseni, jota en pysty sanomaan tämän kauniimmin tai rumemmin."

Aurinko näkyy ikkunan takana. Aurinko on ikuinen.