Tarvitsin tuota unta,
joka päättyi ja päättyi
ja vaikkei sen alkaminen
sattunutkaan kovasti
olin silti elänyt pitkään,

  olinhan kivi meren alla,
  aaltopäiden vankina
  tämä vankila tuntuu raskaalta
  tuntuu raskaalta avautua
  ja haljeta tuntuu raskaalta
  olla
  suljettu avautuvassa haljeten

  minun kaupunkini
  ei ollut kokonainen
  sen katuja en osannut
  nimetä koskaan
 
  minulla ei ole sanoja,
  ne kupertuvat pois

  en tarvitse niitä kuten te
  tarvitsette heitellen niitä
  tänne syvyyksiin

  jos sinun kaduillasi olisi nimi
  kulkisitko niitä koskaan?

  minä en kulje,
  minussa kulkeutuu,

  mikä ihme onkaan hiljaa
          maata vailla käsiä
    kaiken kosketettavana

minä yritin olla
lipuva lipuva tyyni raskaus
en tiennyt että jossain
sen takana voisi olla
jotain vielä suurempaa

jotkut suuret kalat
kuiskivat hengittäneensä
suurta suurta suurta mustaa
lipuvan takana

          en usein tiedä edes mitä takana tarkoittaa

          mitä sana tarkoittaa, tiedätkö sinä?

he säälivät minua
kun en osaa puhua
miten he säälivätkään
tätä olomuotoa
jota kaikki koskettaa

         ja minä vain ihmettelen
         että onko minulla hymy
         kerrassaan ihmettelen
        
mutta luulen nähneeni
sen kauan hetki sitten
tuossa; missä virtasi
laavaa halkeamasta
ja joka nyt on tasaista

tuolla lipuivat ohi planktoniitit,
niiden sinisivelevät kehot
minä tunsin ne silmieni alla
aina kiinni minä tunsin
miten harmaa olen

ja olinko minä yksin,
sitä mietin nämä ajat
yksitellen mietin

rouhea jotain vatsani alla
silppuunnuin syntymääni
suuressa lämpimässä
jossa ei ollut ketään muuta
kaunista minulla ei ollut äitiä
kuten teillä
eikä isäni nimi kantaudu
korviinne koskaan

ettehän uskaltaisi usein
edes kuvitella isätöntä lasta
ettehän uskaltaisi eläytyä
omaan lapsuuteenne
 siksi pitelette toisinaan minua
kuin osaisin kertoa muuta

minä sanon että olen yhtä kylmä, kostea ja harmaa kuten te

mutta minäkin makasin
meren aalloissa hiljakseni
siru kerrallaan kasvoin tänne

minua ei ollut tehnyt
kukaan minä teennyin silti