Kuin vastoin nyt maailmaa,
  auton ikkunasta näkyy
kaikki? Kaiken tie    jatkuva
liike,  nyki vän      moottorin
alainen, henki, hengen
     joka enää tietää sen kätkeköön

Kuin vastoin nyt maailmaa,
 sen liikkeessä silti olemme

sen suru jatkuu
              vaikka osaisimme
 sille hymyillä, sen surun
                           olemme 
kätkeneet käsiimme takertuneet

 oksat imuun ruutujen
   valkeisiin
  kadonneiksi katsoneet

  onko se kirkasta enää jos
  se on vain
  l u n t a, jos se jatkuu
  vain ruutuna toisellakin
                puolella

nämä luhistuvat kuvat
  unessa ne
ovat oikeat, vasta,
 herätessä ne voi pyyhkiä
kuin vuodet tuhannet
           pois ikkunalta,

miksi siis tämä tie päättyy,
 herätessä ei johda takaisin
mutta katsohan tuonne puun
 lävitse, se silti jatkaa

vaikkemme me näkisikään noita,
  eräitä
 jotka tulivat näille rajoille
  pystyttivät luillaan teltan

   istuttajat pimeissään
     antoivat
  aavan kantoivat laelle
   luhistuneen meren

Pystyttivät tämän,
 kaikenko
eivät kaikkea

he tarvinneet sitä
 mitä me nyt;

  istuttajat
   olivat
 niin he tiesivät
  miten kuolla,

 tulla rajan taa

Mitä me siis tarvitsemme,
 kun emme istuta, anna,
pimeistämme pelkäämme
 aavan antaa takaisin

katsomme lasin läpi etsien heitä

Tästäkin etsimme,
      ohimennen,
 miten joku kasvaisi
      siltapuun
 vajonneen joen lävitse

mutta he eivät voi kertoa
  nuo tai nämäkään menneet
  ne olleet, eletyt
 
 Mutta jos eläisimme
 Miten olisimme koskaan
   mekään itsemme

  Se ei kerro,
  vain pisara pudotessaan.